Case Medeso
Medeso Oy toimii Ansys Inc:in analyysiohjelmistojen edustajana Suomessa. Emoyhtiö Medeso Ab toimii myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Medeso Oy:n päätoimintaa on Ansys Inc:in ohjelmistojen myynnit, käyttäjätuki ja koulutus. Medeso oy on käyttänyt Avekin vuokrauspalvelua jo vuodesta 2007.
Vuokrauspalvelun käyttö
Medeso Oy järjestää edustamiensa ohjelmistojen käyttökoulutusta asiakkailleen. Jo toiminnan alkuvaiheessa oli selvää että omien koneiden hankinta on poissuljettu vaihtoehto, koska kyseiset hankintamenot olisivat olleet taloudellisesti huono ratkaisu. Omat koneet olisivat olleet 75 % ajasta käyttämättöminä ja niitä olisi pitänyt uusia aika-ajoin. ”Matalasta käyttöasteesta johtuen asiakkaita olisi jouduttu laskuttamaan kohtuuttoman paljon.” kertoo Medeso Oy:n tuki- ja koulutusvastaava Tommi Myöhänen.
Medeso Oy:n piti etsiä kanava tietokoneiden vuokrausta varten. Avekin he löysivät verkkohaulla Microteknian sivuilta, jolloin Avek vielä toimi Lainalaite Oy:n nimellä. Yritysjohdolla oli luonnollisesti omat epäilyksensä palvelun toimitusvarmuudesta. Heti alusta lähtien epäilykset kuitenkin kumoutuivat ja Avekin vahvuudet tulivat esiin. ”Avek on myös venynyt nopeisiinkin tilauksiin enemmän kuin kiitettävästi”. Myöhänen sanoo. Hän nostaakin vuokrauspalvelusta erityisesti esiin hyvän palvelun teknisellä puolella, varmat toimitukset ja hyvän yhteydenpidon kaikissa palvelun vaiheissa.
Myöhänen kuvailee vuokrauspalvelun hinta-laatusuhdetta hyväksi. Koneet ovat toimitettu heille lähes valmiina kaikkine asennuksineen. Avek on tehnyt Medeso Oy:n tarpeisiin sopivan asennuspaketin, josta löytyy kaikki tarvittavat ohjelmat. Vaikka vuokrauspalvelun käytöllä on ollut suoria positiivisia vaikutuksia heidän liiketoimintaansa, ajankäyttö on erityisesti tehostunut eniten omien asiakkaiden puolella. ”Asiakkaiden ei tarvitse siirrellä enää omia koneitaan koulutustilaan ja takaisin työpisteille, mikä tehostaa koulutusta.”
Medeso Oy: ja Avek Esitysratkaisujen yhteistyö tulevaisuudessa tulee jatkumaan. Pääasiallinen tarve keskittyy edelleen erilaisiin ohjelmistokoulutuksiin, mutta mahdollisia lisätarpeita on jo tiedossa. Ajoittainen tarve myös suurille näytöille ja projektoreille löytyy heidän messuesityksistään.
