Istekki Oy
Istekki Oy toiminta käynnistyi vuoden 2010 alussa, jolloin Kuopion kaupungin atk-keskus ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin TekPlussa yhdistyivät. Yritys tuottaa julkisen terveydenhuoltoon ja kuntien toimintaan liittyviä informaatioteknologian ja lääketieteellisen tekniikan palveluja. Istekki Oy suunnittelee yhdessä asiakkaiden kanssa uusia järjestelmäkokonaisuuksia ja niitä tukevia palveluratkaisuja. Asiakkaisiin kuuluu mm. Kuopion kaupunki, Varkauden kaupunki sekä KYS.
Uuteen yritykseen uutta tekniikkaa
”Vasta perustetussa yrityksessä ei ollut ennestään kokouslaitteita, ja siksi oli pakko hankkia uutta. Tietotekniikka-alan yrityksenä toimiminen ohjaa olemaan kehityksessä mukana ja toimimaan asiakkaiden suunnannäyttäjänä, tästä syystä päädyimme hankkimaan viimeisintä tekniikkaa”, kertoo Istekki Oy:n koulutusasiantuntija Helena Mönkkönen. Hankintapäätöstä edesauttoi samassa rakennuksessa toimiva Avek, joka tarjosi Istekille sopivia, laadukkaita kokousratkaisuja. ”Yhteistyö Avekin kanssa on sujunut alusta asti jouhevasti”, kiittelee Mönkkönen. Tarvekartoituksen jälkeen Istekille päädyttiin tilaamaan kokoustiloihin SMART Board interaktiivinen taulu kosketusherkällä pinnalla sekä videoneuvottelulaitteet. Yksi Istekin hankkimista interaktiivisista älytauluista oli toimitushetkellä ainoa laatuaan Suomessa, siinä oli uusia ominaisuuksia, joita ei vielä muualta löytynyt. Hankinnan tavoitteena Istekillä oli saada viimeisin näkemys tekniikasta, jotta laitteita voidaan suositella asiakkaiden käyttöön sekä tukea heitä laitehankinnoissaan.
Hankinnasta saadut hyödyt
Laitteiden hankinnasta on ollut hyötyä. Kustannussäästöjä tulee kun asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa voidaan pitää videoneuvotteluja, jolloin työntekijöiden ei tarvitse matkustaa toiselle paikkakunnalle. Samalla säästyy myös työaikaa. Istekki järjestää asiakkailleen koulutuksia, joita voidaan seurata videoneuvottelulaitteiden avulla ympäri maakuntaa. Myös yrityksen tietoturva on parantunut, kun kokouksissa on siirrytty fläppitaulun käytöstä Smart boardiin.
Yhteistyö jatkuu
Yrityksen laitehankinnat ovat vielä varsin tuoreita ja kokemus laitteiden käytöstä on vielä vähäistä, mutta kiinnostus laitteita kohtaan on ollut yrityksessä huomattavaa ja odotuksia on paljon. ”Avek on hoitanut hommansa hyvin. He ovat olleet erittäin joustavia ja auttaneet meitä kohtaamissamme haasteissa uusien laitteiden kanssa.” Lähitulevaisuudessa Istekki Oy tulee laajentamaan toimitilojaan, jonne on suunnitelmissa rakentaa mm. uusia neuvottelutiloja ja asentaa näihin nykyaikaiset tietotekniset laitteet. Tulevaisuus näyttää, mihin kaikkeen uusia laitteita voidaan hyödyntää, mutta yhteistyö Avekin kanssa tulee jatkumaan.


